Huomaa tämä
Tiede jää mieleen, kun määritelmä yhdistyy johonkin mitattavaan tai havaittavaan.
Tiede jää mieleen, kun määritelmä yhdistyy johonkin mitattavaan tai havaittavaan.
Kvanttiluvut ovat indeksejä, joilla kuvataan atomissa sallittua yhden elektronin kvanttitilaa. Orbitaalia luonnehtivat pääkvanttiluku n, sivukvanttiluku l ja magneettinen kvanttiluku m_l; elektronin spinillä on lisäksi m_s. Ne eivät kuvaa klassista planeettarataa.
n=1,2,3,… määrää pääkuoren. Vedyn yksinkertaisessa mallissa energia riippuu vain n:stä, ja n vaikuttaa myös orbitaalin tyypilliseen kokoon. Monielektronisissa atomeissa myös l vaikuttaa energiaan varjostuksen ja tunkeutumisen vuoksi.
Kun n on annettu, l voi olla 0…n−1. Arvot 0,1,2,3 vastaavat s-, p-, d- ja f-alakuoria. l liittyy orbitaaliseen kulmaliikemäärään ja aaltofunktion kulmasolmujen määrään.
m_l saa kokonaislukuarvot −l:stä +l:ään. Yhdessä alakuoressa on siis 2l+1 erilaista avaruudellista orbitaalitilaa. Ulkoinen magneettikenttä voi erottaa näiden kulmaliikemäärän projektioita.
Elektronille m_s on +1/2 tai −1/2 valitun mittausakselin suhteen. Spin ei ole klassinen pyörivä pallo vaan sisäinen kvanttiominaisuus, jolla on oma kulmaliikemäärä ja magneettinen momentti.